22.12.09

Takaisin riviopettajaksi

Kauteni eksegetiikan laitoksen johtajana päättyy 31.12.09. Tiedekunnan uusi organisaatio astuu voimaan vuoden alussa. Uudistuksen myötä katoavat sekä vanhamalliset laitokset että laitosjohtajat. Laitos muuttuu osastoksi, jonka työtä johtaa oppiainevastaava ilman varsinaista esimiesvastuuta. Eksegetiikan osaston oppiainevastaavana toimii 1.1.10 alkaen prof. Lars Aejmelaeus. Johtoryhmiä ei enää ole, mutta opetuksen suunnittelua ja organisoimista varten järjestetään säännöllisiä kokouksia, joihin osallistuvat myös vastuuopiskelijat.

Laitosjohtajana toimiminen oli raskas mutta samalla mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus. Raskaus liittyy siihen hankaluuteen, että akateemisen johtajuuden vaatimukset ovat viime vuosien aikana kasvaneet suuresti. Jopa eksegetiikan laitoksen kaltaisen pienen yksikön (20-30 henkeä) johtamista on hankala yhdistää muihin akateemisiin tehtäviin – ennen kaikkea opetukseen ja tutkimukseen. On lähes mahdotonta olla yhtäaikaa hyvä johtaja, omaa opetustaan jatkuvasti kehittävä opettaja ja uutta tietoa tuottava tutkija. Huono omatunto on vaivannut minua jatkuvasti.

Näin jälkikäteen voi miettiä minkälainen olisi hyvä johtaja – jos siis siihen olisi ollut aikaa ja taitoa riittävästi:

• Pomon tärkein tehtävä on katsoa että tehtävät ja rahat tulevat jaettua oikeudenmukaisesti. Koska työntekijöiden oma aktiivisuus väistämättä vaihtelee, toisten vaatimuksia tulee jarruttaa, toisia taas kannustaa eteenpäin. Jotkut kantavat vastuuta yhteisistä asioista liikaakin, toiset kaipaavat pientä sysäystä osallistumiseensa. Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus eivät voi toteutua ilman tällaista säätelyä.
• Akateemisessa maailmassa keskeisin vallan muoto on innostusvalta. Johtajan tärkeä tehtävä on kuunnella, keskustella ja motivoida ryhmäänsä sovitun hankkeen taakse. Asiantuntijaryhmässä on valtava potentiaali, kun sen pystyy valjastamaan. Suurin taito on tehdä tämä tehokkaasti ja ilman raskaita tai ylipitkiä kokouksia.
• Akateeminen johtaminen on sodankäyntiä. Vihollisia on paljon: liian raskaaksi kasvaneet hallinto- ja kehittämisjärjestelmät, voimia syövä kilpailu, eriarvoisuus eri työntekijäryhmien välillä, lyhytaikaiset työsuhteet , vanhentunut opiskelukulttuuri – vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Yhteistä missiota ei saa kaiken touhun keskellä unohtaa: tutkimukseen perustuvaa opetusta, kriittisen ja luovan ajattelun kehittämistä, toimintaa hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
• Johtajan tulee kaikin tavoin tukea ja vahvistaa vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa. Ilman opiskelijoiden aktiivista osallistumista laitos (pian siis osasto) eristäytyy omaan kapeaan tutkimuskeskeiseen maailmaansa, jossa työelämän ja muun yhteiskunnan kysymykset jäävät syrjään.

Paljon olisi tietenkin myös muuta. Tässä kuitenkin mielestäni tärkeimmät.

Iloista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

16.12.09

Tiedekuntatentti 11.12.

Tiedekuntatentin 11.12. tentit on arvosteltu ja tulokset nähtävillä eksegetiikan laitoksen ilmoitustaululla. Tuloksia voi myös kysyä sähköpostitse. Lukupäiväkirjoista kommentit on lähetetty sähköpostitse, jos osoite on ollut tiedossani. Muistutan jälleen siitä, että esseitten ja lukupäiväkirjojen kansilehtiin on syytä laittaa kirjoittajan s-postiosoite -- myös siinä tapauksessa että kirjoittaja on ollut yhteydessä minuun.

4.12.09

Tiedekuntatentti 27.11.

Tiedekuntatentin 27.11. tentit on arvosteltu ja tulokset nähtävillä eksegetiikan laitoksen ilmoitustaululla. Tuloksia voi kysyä myös sähköpostitse.